Paineessa?

Joka ikinen syksy ja kevät havahdun lukukauden viimeisillä metreillä siihen, että tehtävä- ja kirjapinot huijuvat yhä korkeuksissaan ja tiimalasin hiekka tuntuu yhtäkkiä valuvan nopeutetulla tahdilla. Olinpa sitten laatinut kuinka hienot viikkoaikataulut tahansa, asettanut henkilökohtaiset määräajat ja luvannut pyhästi noudattaa niitä. Aina sama juttu. Ehkä sen tietää syvällä sisimmässään, että kaikki tulee kuitenkin taas jäämään viime tippaan. Se on kuin luonnonlaki. Olisiko siis vain parempi hyväksyä tosiasiat ja lakata taistelemasta turhaan tuulimyllyjä vastaan? Mietitäänpä hetki plussia ja miinuksia.

Mitä hyötyä paineen alla työskentelystä on?

Omalla kohdallani olen huomannut, että ainakin tehokkuus kasvaa aivan uusiin sfääreihin. Saan enemmän aikaan viidessä minuutissa kuin laiskimpina aikoina koko päivässä. Jos tietää kykenevänsä sellaiseen tehokkuuteen edes pakon edessä, voisi kuvitella, että siitä tiedosta saisi ammennettua voimaa muulloinkin. Täytyypä ehkä kirjoittaa tämä tarralapulle voimalauseeksi.

Kyhätessä tehtäviä kasaan yön pimeinä tunteina, viimeisinä hetkinä ennen palautuspäivää, paineensietokyky joutuu koville. Tämä on tärkeä taito niin työssä kuin elämässä yleensä. Harvoin asiat sujuvat täysin suunnitelmien mukaan, tulee yllättäviä käänteitä ja kuumottavia tilanteita. Jos on harjoitellut paineen alla suoriutumista, tietää hankalan paikan tullen pystyvänsä selviytymään mistä vain. Onnistumiset myös tuntuvat sitä huikeammilta, mitä epätoivoisempaa puurtaminen on ollut.

Hyötyseikkoja on kieltämättä hieman haastava keksiä, mutta entä mitä haittaa paineesta sitten voi olla?

Elämä ainakin tuntuisi huomattavasti mukavammalta ilman paineen tuntua ja stressiä, se on selvä. Tällä romahduspisteen hetkellä en edes muista miltä auvoisa ja kiireetön arki tuntuu. Miten erikivoissa merkeissä tämäkin joulukuu olisi koittanut, jos olisin pitänyt itseni ruodussa koko pitkän syksyn? Jos jos jos.

Pitkään kestävä stressitila aiheuttaa tietysti myös lukuisia terveysongelmia. Pari kertaa vuodessa huippulukemissa huitelevat verenpaineet tuskin vielä koituvat kuolemaksi, mutta kun tässä nyt kerta miinuksia listaillaan...

Joillekin paine saattaa aiheuttaa alisuoriutumista. Myönnän itsekin, että olisin saanut tämänkin syksyn kirjallisista töistä parempia ja moniulotteisempia, jos olisin käyttänyt enemmän aikaa taustatutkimukseen ja tekstin hiomiseen. Myös luovuus kärsii, kun ajatustyö jää pinnalliseksi eikä ole enää aikaa odottaa sopivaa inspiraation hetkeä. Usein toki ajaudun tähän tilanteeseen juuri siksi, kun se inspiraatio on vain kummallisesti antanut odottaa itseään. Mikä noidankehä.

Painetilanne johtaa pahimmillaan paniikkiin, jonka kourissa sortuu usein kulkemaan sieltä missä aita on matalin. Tällöin oppimiskokemus jää vajavaiseksi tai ainakin hatarammaksi siitä, mitä se olisi voinut olla. Tämä harmittaa itseäni ehkä eniten. Aivan masentaa, kun miettii sitä tietotaitoa, mikä minulla voisi tänä päivänä olla, jos olisin koko opiskelujeni ajan haastanut itseäni enemmän.

~

Ehkä vielä ei kuitenkaan ole liian myöhäistä. Joka syksy ja kevät olen aina luottavaisena laatinut sen surullisen kuuluisan aikataulun ja suunnitelman siitä, miten opiskelisin tulevan puolivuotisen ahkerasti ja tavoitteellisesti ja miten suoriutuisin tehtävistä parhaalla mahdollisella tavalla. Aion jatkaa yrittämistä. Ikuista taisteluani tuulimyllyjä vastaan. Uskon, että jos joskus onnistun välttymään tältä piinaavalta paineen kasautumiselta, saisin siitä niin vahvan onnistumisen elämyksen, että se antaisi sysäyksen muuttaa työtapani lopullisesti parempaan ja terveellisempään.

 

Aino