Otsikko kertonee kaiken. Töitäkin olisi tehtävä. Ja omasta
hyvinvoinnista huolehdittava. Onko se siis edes mahdollista? Luultavasti, mutta
itselläni toteutus on ollut ideaa rumempi.
Alku kevät alkoi jälleen vahvasti intoa puhkuen kuten aina,
mutta samalla onnistuin tekemään taas sen itselleni jo tutuksi tulleen virheen,
tehdä liikaa liian suurella sykkeellä. Muutama rästitehtävä tuli sykittyä
täysin vääristä syistä: jotta saa opintopisteet siihen malliin että on taas
oikeutettu opintotukeen. Raha motivoi tekemään kyllä, mutta minkä
kustannuksella? Hyvän flown. Oheinen kuva kuvastaa hyvinkin omaa tiukkaa opiskeluani.
Kun asioista alkoi tulla pakkopullaa, halusin saada jotain
uutta puhtia ja tuntea pääseväni eteenpäin joten aloin ottaa yhteyttä mahdollisiin
opinnäytetyötoimeksiantajiin ja satuin sellaisen heti toisella yrittämällä
löytämään. Asia innostuttaa edelleen vaikka sen aloittamista olen tietoisesti
lykännyt, koska en halua tehdä toimeksiantajalle ”huonoa” työtä sen takia, että
pyristelen samaan aikaan viiden eri työn parissa.
Kaiken tämän välissä olen jotenkin onnistunut pysymään
kiinni kevään kursseissa: treeneissä mukana, kirjapiirin kirjat luettuna ja
projektin tehneenä. Kun viedään viimeistä viikkoa kevään opinnoissa, on hyvä
tehdä aikataulutus jo kesälle, jotta saa oikeasti asiat rullaamaan.
Tekstissä ei
oikeastaan ole päätä eikä häntää, lähinnä oli pakko kirjoittaa itselleen ylös
tämä hetkiset fiilikset keväästä. Pointtini kuitenkin on, että teki sitten mitä
tahansa on osattava antaa itselleen riittävästi aikaa, eikä luulla olevansa
supersankari joka kykenee tekemään kymmenen asiaa samassa ajassa kun muut tekee
kaksi. Siitä ei hyödy kukaan.
Jotenkin
haluan uskoa ja lohduttautua Tommy Tabermannin runolla:
"Jotka tulevat suorinta tietä, saapuvat tyhjin taskuin.
Jotka ovat
kolunneet kaikki polut, tulevat säihkyvin silmin,
polvet ruvella,
outoja hedelmiä hauraassa säkissään.
Niin se ystäväni
on, niin se on, että eksymättä et löydä perille."
- Tommy Tabermann
-Annika J.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti