Facebook verhoaa julkaisusi suurelta yleisöltä – mitä seuraavaksi?

Facebook on jo vuosien ajan ollut sekä pienten että suurten yritysten pääasiallinen markkinointikanava sosiaalisessa mediassa. Facebookin suosio räjähti käsiin Suomessa vuonna 2007, jolloin miljoonia käyttäjiä liittyi palveluun. Myöhemmin myös yrityssivujen perustaminen markkinointitarkoituksiin on ollut Facebookissa mahdollista, ja tähän asti se on ollut ilmaista. Päivitysten, kuvien ja videoiden julkaisu yrityssivun aikajanalla on ollut ilmaista. Ainoita maksullisia palveluja yritysmaailman Facebookissa ovat olleet maksetut mainokset, joita pyörii sivun oikeassa laidassa sekä uutisvirrassa. Nyt Facebook tekee kaikesta tehokkaasta markkinoinnista maksullista. 

Luotettavien lähteiden mukaan Facebook lopettaa lähiaikoina ilmaisten yrityssivujen tarjoamisen käyttäjille. Tämä tapahtuu siten, että itse sivun perustaminen ei periaatteessa maksa mitään, mutta julkaisunsa näkyville saaminen puolestaan maksaa. Tähän asti sivut ovat voineet julkaista kaiken materiaalin ilmaiseksi joka ikisen tykkääjänsä nähtäville. Muutoksen tultua voimaan, julkaisujen yleisö leikkautuu 1-2 prosenttiin tykkääjien yhteismäärästä. Itse ylläpidän Avon Cosmetics Finlandin Facebook-sivua, jota käytän esimerkkinä yrityssivusta artikkelissani. Olen muutaman vuoden aikana onnistunut kovalla työnteolla hankkimaan Avonin Facebook-sivulle 8200 tykkääjää. Tällainen yleisö on melko tuntemattomalle suoramyyntimerkille elintärkeä, sillä koko yrityksellä on Suomessa yhteensä vain joitakin tuhansia aktiivisia asiakkaita. Käytännössä Facebookin suunnittelema leikkaus tarkoittaa sitä, että päivittäin julkaisemistani postauksista jatkossa korkeintaan 1600 saavuttaa tykkääjät eli kohdeyleisön. Erinäisten tutkimusten valossa häviävän pieni joukko tästä 1600:sta kiinnittää julkaisuihin minkäänlaista huomiota, tai lukeutuu edes potentiaalisiin asiakkaisiin.

Muita suosittuja sosiaalisen median markkinointikanavia yrityksille ovat esimerkiksi Instagram, Twitter, Pinterest, Weheartit, Tumblr ja YouTube. Edellämainituista kaikki muut ovat pitäneet ilmaisen linjan, paitsi YouTube osoittaa myös jo merkkejä muutoksesta. Videoiden alkuun lisätyt pakolliset mainospätkät kasvattavat mediajätin tilipussia mukavasti, ja katsojan on pakko kiinnittää huomiota mainokseen ainakin vaaditut 5 sekuntia. Tällöin vähintään tuotteen kuva ja logo palavat kiinni katsojan verkkokalvoille, vaikka mainos klikattaisiin pois heti kun mahdollista. Tämä vaikuttaa kuluttajien ostopäätöksiin alitajuisesti.

Yritysten markkinoinnin maksullistaminen pitkähkön ilmaisen ajanjakson jälkeen on kaikesta huolimatta nerokasta. Yritykset alkavat olla riippuvaisia tykkääjistään ja sosiaalisesta mediasta, monelle yritykselle siitä on tullut elintärkeä markkinointi- ja tiedotuskanava. Facebook, YouTube ja muut mainitut ovat bisneksiä, eivät hyväntekeväisyyttä, joten luonnollisesti ne pyrkivät tällä edistyneellä suunnitelmalla mahdollisimman suuriin liikevoittoihin. Isoille yrityksille vaiva ei liene kovin suuri, sillä esimerkiksi kauneusjätti L’Oréalin 7 miljoonasta tykkääjästä 2% on jo paljon. Selvää on myös se, että suurilla yrityksillä on varaa maksaa mainonnastaan sosiaalisessa mediassa samoin kuten missä tahansa muussa mediassa. Suurin haitta tästä muutoksesta on siis pienille ja aloitteleville yrityksille, joilla ei ole varaa maksaa sosiaalisen median markkinointikuluja. Tai jos varaa on, valitettavasti julkaisujen laatu tai kattavuus ei aina takaa maksettujenkaan mainosten tehoa, jolloin rahaa menee kankkulan kaivoon.

Joten mitä pienet yritykset aikovat tehdä sosiaalisen markkinoinnin suhteen? Onko mahdollista vapautua somemarkkinoinnin kahleista ja vihdoinkin keksiä jotain ihan uutta?

Jos jollakin on ideoita tai kommentoitavaa, kuulisin niitä mielelläni. :)

-          - Katja Parkkinen

Elinikäisen kehittymisen avaintaidot

Jokainen NKAHOS11 – ryhmäläinen varmasti muistaa hyvinkin elävästi ensimmäisen vuoden hämmennyksen Turun Ammattikorkeakoulussa -meitä ei opetettu lainkaan! Ainakin minä ihmettelin alkuun suuresti, kun meillä ei ollutkaan luentoja päivästä toiseen niin kuin ammattikorkeakoulussa kuuluu olla; ja missä kaikki tylsät tenttikirjat, joista pitää opetella ulkoa ties mitä pieniä yksityiskohtia jotta ansaitsee hyvän kurssiarvosanan? Tällaista emme ole kokeneet juuri lainakaan koko estenomiopintojen aikana. Saimmekin jotain paljon parempaa.

En ollut koskaan kuullutkaan käsitteestä innovaatiopedagogiikka ennen näihin opintoihin ryhtymistä. Nyt, vajaa kolme vuotta myöhemmin tekniikka on tullut hyvinkin tutuksi ja alan ymmärtämään sen antamia mahdollisuuksia ja hyötyjä. Se, että opettajat eivät kaada saavi kaupalla uutta informaatiota meidän niskaamme luennoilla ja oppitunneilla, vaan ”joudumme” itse hakemaan tietoa erilaisten tutkivien tehtävien ja projektien kautta, on huomattavasti järkevämpää ja kestävämpää. Minulla ainakin syvimpään juurtuneet oppimiskokemukset ovat liittyneet johonkin, mitä olen itse saanut aikaan, eikä siihen, mitä joku toinen on minulle paasannut luokan edessä. Niin kuin sitä sanotaan: tekemällä oppii – ja virheistä myös.

Oikeastaan innovaatiopedagogiikan syvin olemus avautui minulle vasta viimeisinä viikkoina luokkamme treeneissä. Mihin tämä erilainen oppimistekniikka oikein loppujen lopuksi tähtää? Siihen, että oppiminen ja kehittyminen eivät loppuisi sillä samalla sekunnilla kun laitamme koulun oven perässämme kiinni tutkintotodistus kädessämme. Siihen, että meihin olisi viimeisien vuosien aikana juurtunut innovaatiopedagogiikan vaatima omatoimisuus ja tiedonjano niin syvälle, että jatkamme sitä itsestään myös opintojen ollessa ohi. Suhteellisen vapaat kädet koota itseä kiinnostava lukuohjelma ja vapaus valita mistä tuottaa pakkopullat ovat ohjanneet meitä vaivihkaa elinikäisen kehittymisen avainten luo. Meihin on jatkuvasti yritetty juurruttaa uusia tapoja, joista emme pääse irti, vaan jatkamme samalla tiellä myös opintojen ollessa menneisyyttä. Innovaatiopedagogiikan vuoksi meidän normaaliin arkeen kuuluu lukea paljon erilaisia kirjoja ja pitää itsemme ajan hermoilla tässä hyvinkin muuttuvassa alassa, meille on myös tavallista purkaa ajatuksiamme ja oivalluksiamme jotenkin konkreettisesti, oli keinona sitten blogiteksti, video tai vaikkapa runo. Tätä meidän arkemme kuuluisi sisältää yhtä automaattisesti kuin vaikkapa syöminen.

Mutta. Sitten tulee tämä kaamea mutta – sana, joka kumoaa kaiken edellä mainitun.. Olen nyt itse ollut reilu pari kuukautta ”omillani”. Olen siis muuttanut opiskelupaikkakunnalta pois, jäljellä enää opinnäytteen tekeminen. Mitä onkaan tapahtunut tässä ajassa? – Suoraan sanottuna ei mitään! Kuinka voinkaan olla näin paikoilleen jämähtänyt. Minä – joka liputan innovaatiopedagogiikan puolesta henkeen ja vereen, ja jonka suurin pelko on ollut opiskeluiden jälkeen kehittymättömyys?!? Löydän itseni vain keksimästä hyviä tekosyitä miksi en tänäänKÄÄN ota kirjaa käteeni tai tutkiskele uusia tuulia netin ihmeellisestä maailmasta. Ihminen on käsittämättömän laiska. Ja äärimmäisen hyvä keksimään tekosyitä! Uskon silti vakaasti siihen, että kun edes tiedostan nämä asiat ja soimaan itseäni saamattomuudesta, niin peli ei ole vielä (ainakaan täysin) menetetty. Ja olen ainakin saanut hyvät valmiudet kehittymiseen oma-aloitteisesti, tiedän mistä aloitan ja mitä teen kun vain saan itseäni niskasta kiinni. 

Olen erittäin tyytyväinen viimeisien vuosien opetukseen (tai sen puuttumiseen). Meille kaikille on annettu kaikista parhaimmat avaimet elinikäiseen kehittymiseen. Jokaisen on vain päätettävä kuinka näitä avaimia hoitaa ja mihin niitä käyttää. Ne ovat kuitenkin sinulle ja minulle annettu, eikä niitä voi kukaan enää ottaa pois.

-Mammu

Ratkaiseeko asenne sen, kuka menestyy?

Mitä nykypäivän menestyjillä on yhteistä - maailmassa, jossa kaikki on mahdollista?

Asenteemme ohjaa sitä, minkälaisena näemme maailman. Samassa tilanteessa toinen näkee pelkkiä uhkia, toinen taas mahdollisuuksia. Kumpikohan uskaltaa todennäköisemmin tehdä rohkeita päätöksiä ja hypätä tuntemattomaan?

Hakeudumme automaattisesti tuttuun ja turvalliseen. Yleensä ihmisen pahin vastus on oma mieli, joka kertoo mitä pystymme tai emme pysty tekemään. Asetamme itsellemme tiedostamatta rajoja, joiden mukaan meidän tulisi toimia. Kun kuitenkin uskaltautuu astumaan mukavuusalueen ulkopuolelle, asioita pystyy tarkastelemaan aivan eri kantilta. Olen huomannut, että pelkästään suhtautumista muuttamalla pystyy vaikuttamaan siihen, miltä arkipäiväisten asioiden tekeminen tuntuu. Positiivisuudella pääsee pitkälle, mutta jos on jo valmiiksi negatiivisella mielellä, ei mistään tule mitään.

Miksi joillekin positiivinen ajattelu ja oikeanlaiseen asenteen hallitseminen on helpompaa? Mielessäni pyörii monia kysymyksiä. Lähteekö se kotioloista ja kasvatuksesta vai ympäristöstä ylipäätään? Onko se sisäänrakennettu ominaisuus? Voiko sitä oppia?

Tony Hsiehin kirjassa Delivering Happiness kerrotaan hänen tarinastaan menestykseen Zappos.com nettikaupan perustajana. Hänellä oli yrittäjähenkinen asenne jo pikkupojasta lähtien: hän halusi perustaa matofarmin yhdeksänvuotiaana ja aloitti pinssibisneksen ala-asteikäisenä. Siitä lähtien hän on aina pyörittänyt jonkinasteista yritystä ja seurannut pelottomasti unelmiaan. Tonyn kohdalla asenne ja tapa toimia on varmasti sisäänrakennettua, sillä perheestä tullut esimerkki ei kannustanut siihen. Hänen vanhempansa arvostivat akateemista koulutusta ja perinteistä työuraa. Hän kuitenkin uskalsi seurata unelmiaan ja lähteä aivan eri suuntaan kuin mihin häntä oltiin ohjaamassa.

Toisena esimerkkinä asenteen merkityksestä menestyksessä on Applen edesmennyt guru Steve Jobs. Hän korosti sitä, että kaikessa tekemisessä täytyisi olla intohimoa mukana – ei saisi ajatella rahaa, vaan täytyisi rakastaa tekemiään asioita. Erilaisten kokemuksien kautta pystymme näkemään maailmaa uusin silmin, ja löytämään asioista uusia ulottuvuuksia.

Oikeanlainen asenne ei kuitenkaan itsessään takaa menestystä. Täytyy olla intohimoa tekemiään asioita kohtaan ja myös hieman hyvää onnea. Kaikki menestyjät tässä maailmassa eivät ole samanlaisia – mutta suurimmat innovaatioiden keksijät omaavat samoja piirteitä. He ajattelevat laatikon ulkopuolelta, muokkaavat ympäristössä kokemiaan asioita konkreettisiksi ideoiksi ja yhdistelevät monilta eri aloilta löytämäänsä tietoa.

Mitä voimme oppia näiltä ihmisiltä? Oikeanlaisen asenteen omaavat tekevät rohkeasti rakastamiaan asioita, uskovat itseensä täysillä, eivät pelkää tehdä virheitä ja jos tekevät, he oppivat niistä. Vaikka he tekisivätkin jotain asiaa tietty lopputulos mielessään, voi se johtaa johonkin uuteen ja yllättävään. Elämä on odottamatonta. Kun asenne on oikea - elämä on suuri seikkailu jolla ei ole rajoja.

Riika 

Lähteet: 

Hsieh, Tony. 2010. Delivering Happiness

Isaacson, Walter. 2011. Steve Jobs 

Tasapainottelua rästien, meneillä olevien kurssien ja opinnäytetyön keskellä

Otsikko kertonee kaiken. Töitäkin olisi tehtävä. Ja omasta hyvinvoinnista huolehdittava. Onko se siis edes mahdollista? Luultavasti, mutta itselläni toteutus on ollut ideaa rumempi.

Alku kevät alkoi jälleen vahvasti intoa puhkuen kuten aina, mutta samalla onnistuin tekemään taas sen itselleni jo tutuksi tulleen virheen, tehdä liikaa liian suurella sykkeellä. Muutama rästitehtävä tuli sykittyä täysin vääristä syistä: jotta saa opintopisteet siihen malliin että on taas oikeutettu opintotukeen. Raha motivoi tekemään kyllä, mutta minkä kustannuksella? Hyvän flown. Oheinen kuva kuvastaa hyvinkin omaa tiukkaa opiskeluani.

Kun asioista alkoi tulla pakkopullaa, halusin saada jotain uutta puhtia ja tuntea pääseväni eteenpäin joten aloin ottaa yhteyttä mahdollisiin opinnäytetyötoimeksiantajiin ja satuin sellaisen heti toisella yrittämällä löytämään. Asia innostuttaa edelleen vaikka sen aloittamista olen tietoisesti lykännyt, koska en halua tehdä toimeksiantajalle ”huonoa” työtä sen takia, että pyristelen samaan aikaan viiden eri työn parissa.

Kaiken tämän välissä olen jotenkin onnistunut pysymään kiinni kevään kursseissa: treeneissä mukana, kirjapiirin kirjat luettuna ja projektin tehneenä. Kun viedään viimeistä viikkoa kevään opinnoissa, on hyvä tehdä aikataulutus jo kesälle, jotta saa oikeasti asiat rullaamaan.

Tekstissä ei oikeastaan ole päätä eikä häntää, lähinnä oli pakko kirjoittaa itselleen ylös tämä hetkiset fiilikset keväästä. Pointtini kuitenkin on, että teki sitten mitä tahansa on osattava antaa itselleen riittävästi aikaa, eikä luulla olevansa supersankari joka kykenee tekemään kymmenen asiaa samassa ajassa kun muut tekee kaksi. Siitä ei hyödy kukaan.

Jotenkin haluan uskoa ja lohduttautua Tommy Tabermannin runolla:

"Jotka tulevat suorinta tietä, saapuvat tyhjin taskuin.

Jotka ovat kolunneet kaikki polut, tulevat säihkyvin silmin,

polvet ruvella, outoja hedelmiä hauraassa säkissään.

Niin se ystäväni on, niin se on, että eksymättä et löydä perille."

- Tommy Tabermann

-Annika J.

If you can dream it, you can do it!

Pian edessä on jälleen uusi sivu elämässä, sillä kolme ja puoli vuotta kestävä opiskelu opinahjossamme lähentelee loppuaan. Tähän saakka on saanut tuudittautua pitkälti siihen, että opiskelujen mukanaan tuoma aikataulu pitää flow’ssa. Koulukavereiden vertaistuki ja samankaltaiset elämäntilanteet on luoneet tukea ja turvaa epätoivonkin hetkillä. Tästä eteenpäin jokainen valitsee oman polkunsa ja tavoitteensa.

Henkilökohtaisesti pelkään eniten jämähtämistä. Jämähtämistä huonoon työpaikkaan tai siihen, etten enää koulun loputtua tartu kirjoihin kuten nyt. Huolestuttaahan minua toki myös tulevaisuuden työllistyminen ja ajan hermolla pysyminen. Alati muuttuva kauneudenhoitoala vaatii paljon oma-aloitteisuutta ja aitoa kiinnostuneisuutta jotta oma asiantuntijuus kehittyy jatkuvasti. Miten siis ohjata itseään oikeaan suuntaan ja pitää tavoitteet selkeänä mielessä?

 Itsensä ohjaaminen liittyy hyvään itsetuntemukseen, -luottamukseen ja haluun kehittää itseään elämän eri osa-alueilla. Elämänmittainen halu oppia tuntemaan itsensä ja kehittää itseään pyrkien jatkuvasti omiin päämäärinsä on rikkaus, ja vaatii paljon niin itsekuria ja mielenlujuutta kuin aikaakin. Oleellista on myös itsensä haastaminen ja harjoittaminen, sillä meistä kukaan ei valitettavasti kehitä itseään vain esimerkiksi kirjallisuuteen tutustumalla. Tärkeintä on oppia elämään itsensä kanssa sopusoinnussa niin, että elämän matka on itselle mielekästä. Selkeiden tavoitteiden asettaminen tekee itsensä ohjaamisesta meille jokaiselle helpompaa.

Elämässä saavutetaan tavoitteita ja valitettavasti osa onnistumista unohtuu varsin nopeasti. Tilalle tulee uusia, suurempia tavoitteita ja toiveita joiden eteen aletaan puurtamaan hiki hatussa. Saavutetuista maaleista olisi kuitenkin hyvä kiittää itseään ja pysähtyä välillä miettimään mennyttä, tätä hetkeä ja tulevaa. Mitä olen jo saavuttanut? Missä olen tällä hetkellä? Ja viimeisimpänä mutta ei suinkaan vähäisimpänä; mihin tähtään? Tavoitteet on hyvä pitää kirkkaana mielessä, liittyivätpä ne sitten työhön,  harrastuksiin tai henkilökohtaiseen elämään. Jokaisen on hyvä muistaa että omat tavoitteet ohjaavat tekemistämme vahvasti, ja vanhoja jo unohtuneita tavoitteita mietiskelemällä voi löytää uuden suunnan elämälleen tai esimerkiksi uralleen. Nykyaikanahan ei ole lainkaan poikkeuksellista että esimerkiksi lapsuuden haaveammattiin kouluttaudutaan vielä myöhemmällä iällä.

Haluan muistuttaa itseäni tasaisin väliajoin omista vahvuuksistani ja tavoitteistani, sekä siitä miten tärkeää itsensä kehittäminen ja ohjaaminen on. Tämä sen vuoksi, jos jonain päivänä huomaan jämähtäneeni paikalleni, kadottaneeni suunnan tai huomaan jostain muusta syystä olevani tyytymätön elämääni joltain osa-alueelta. Kun epätoivo iskee ja tuntuu että mikään ei suju, on tärkeää että tavoitteet on helppo palauttaa mieleen.

 Minulla on keittiön nurkassa liitutaulu johon olen tähän saakka kirjoittanut motivoivia sanoja, lausahduksia ja aforismeja. Ajattelin, että tauluun voisi kirjoitella jatkossa myös omia tavoitteita, tai ainakin laittaa niitä paperille ja magneetilla kiinni liitutaulun nurkkaan. Myös jääkaapin ovi sopii tähän tarkoitukseen mukavasti ja sanojen sijaan inspiroivat ja tavoitteelliset kuvat ovat erinomainen vaihtoehto. Yksi mahdollisuus on kirjoitella kalenteriin pitkin vuotta pieniä ja realistisia tavoitteita, joille voi tarvittaessa merkitä deadlinen. Myös kirje itselle tulevaisuuteen olisi varmasti hyvä idea – kunhan muistaa piilottaa sen paikkaan josta se kuitenkin joskus varmasti löytyy.

Olipa motivoimiskeinosi mikä tahansa, muista asettaa tavoitteita myös vapaa-aikasi ja harrastustesi suhteen. Tavoitematka Uuteen-Seelantiin, viininmaistelun aloittaminen tai maratoniin treenaaminen antavat lisäpotkua arkeen. Uskalla unelmoida, tavoittele korkealle ja ole ylpeä saavutuksistasi!

Essi

kuvat:Pinterest

"Kevät on mun kulta-aikaa" - S. Wallenius

Kukaan ryhmästämme ei varmasti syksyllä välttynyt otsikkoni lainaukselta, jota tuolloin toitotin jokaikisessä fiilisringissä. Aina vaan sama nurina ”no nyt on vähän tällasta mut KEVÄÄLLÄ sitten”. Niin no, keväthän on jo verrattain pitkällä, joten tämän kullanhohtoisen ajanjakson pitäisi olla kovinkin voimissaan. Ideaalitilanteessa kouluhommat etenisivät, kirjoja olisi luettuna jo vino pino ja projektikin rullaisi kuin vartalohoidoissa tekemäni hierontaliikkeet. Miksi sitten huomaan odottavani vieläkin sitä kevään moodia alkavaksi? Miksi jo helmikuussa INCI-projektin päätyttyä oli fiilis, että voisin mieluusti skipata koko kevään ja hypätä suoraan opparin tekoon ja ah niin odotettuun valmistumiseen?

Alitajunnassa olen ollut kovinkin reipas. Mielessä koko työsarka on ollut jatkuvasti. Sitä ei ole päässyt pakoon nukkumaan mennessä ja ovatpa jotkut paskiaiset tulleet uniinkin piinaamaan lepoani.  Aamulla olen usein päättänyt että tänään, tänään mä teen ainakin sen tehtävän. Liian usein iltaisin olen kuitenkin löytänyt itseni samasta pisteestä; enpä pitänyt omia lupauksiani (taaskaan). Kun olen yrittänyt tehdä pientä itsetutkiskelua, olen vain kauhuissani ajatellut, että enhän MINÄ voi olla tällainen!? Vapaamatkustaja, joka tekee hommat vasemmalla kädellä päivämäärien jo paukkuessa. Minähän olen se, joka on tehnyt aina tunnollisesti  kaiken, lukenut huonotkin kirjat kannesta kanteen ja tehnyt siitä jutun jos toisen. Olen tullut lopputulokseen: Minä, Sanna Wallenius, olen vähän hukassa.

Jonkinasteinen hukassa olemisen tunne on varmasti inhimillistäkin tässä vaiheessa. Tosiasia kun on, että kohta tässä oikeasti valmistutaan, pitää löytää mielekäs työpaikka ja koulutusta vastaavia tehtäviä. Alkaa siis vihdoin tehdä niitä ”aikuisten” hommia. Mahtaako kukaan muu ajatella näin? Itse olen kehittänyt aikamoisen stressin aiheesta. Kohta en ole enää opiskelija, joka tsuibailee koulun ja epämotivoivien osa-aikaisten töiden välillä ja kaikki tekeminen on tavallaan rentoa. Vakavasti olen toki työtkin ottanut, mutta toisaalta taas en yhtään. Sama pätee kouluhommiin. Tiedostan kyllä sen että nyt, nyt on se aika kun tulisi imeä itseensä vielä kaikki mahdollinen oppi kaikesta tekemisestä, hioa omia taitoja viimeiseen asti ja sinetöidä se sitten opinnäytetyöhön. Mitä minulle sitten on tapahtunut, kun en ole toiminut niin kuin salaa toivoisin.

Vasta viime viikolla sen vihdoin tajusin. Omaatuntoa helpottava vastaus kuuluukin: olen saanut tarpeekseni. Suurin syy motivaation puutteeseeni on ollut se, että ajatukseni ovat olleen viime kuukausien ajan hyvin tiiviisti töissä. Työvuorojen määrästä ei tällä kertaa sovi valittaa. Niitä kun on ollut ensimmäistä kertaa opiskeluaikana sopivasti, mutta olen hiljattain kokenut tietynlaisen voimakkaan herätyksen. Minun paikkani ei enää ole W Hyvä Olossa.

Jos jotain opin viime syksynä lukemastani Pentti Sydänmaanlakan kirjasta Älykäs itsensä johtaminen, tiivistyy se tähän lainaukseen, “Johtakaa itseänne älykkäästi; kunnioittakaa kehoanne, kehittäkää mieltänne, jalostakaa tunteitanne, seuratkaa arvojanne ja löytäkää työnne merkitys.” Näin ollen olen tehnyt suuren päätöksen. Minun aikani on tullut. Kun tämän päätöksen sain tehtyä, tuntui maailma klisesti kirkastuvan silmieni edessä. Maailman rehellisin mielipide tulee yleensä omalta äidiltä, joka minunkin tapauksessani oli kauhuissaan. Eihän töitä voi lopettaa, mitä sinä sitten teet, mitä mitä mitä!? 

Onko siinä sitten mitään mieltä, että työ vaikuttaa niin paljon tällä hetkellä tärkeimpään eli opiskeluun. Tärkeintä on, että itse olen varmempi tästä kuin mistään pitkään aikaan. Olen motivoitunut uudella tavalla loppuvuoteen ja erityisesti siihen tärkeimpään, oppariin. Olisiko sitten ollut hyvä lopettaa työt jo viime vuoden puolella? En usko. Olen omasta mielestäni kasvanut henkisesti aika lailla. Olen aina ollut sitä mieltä, että työnteko opettaa eniten, mutta siinä vaiheessa kun sillä ei ole enää mitään annettavaa, on hyvä kääntää sivua.

Tässä blogitekstissä ei varsinaisesti ole päätä eikä häntää. Mikäli luit loppuun huomasit varmaan tekstin olevan aikamoista tajunnanvirtaa omista fiiliksistäni. Tajusin itse asiassa vasta tätä kirjoittaessani, että yksi omista osaamistavoitteistani, opettelen elämään tässä ja nyt, on päässyt toteutumaan; hyvästelin Sitku-Sannan. Olen näemmä oppinut paremmaksi siinä kuuluisassa itsensä johtamisessa. Ah, mikä fiilis! Ja koska universumi kuulemma auttaa, uskon tästä kehittyy jotain hyvää. Vähän tuntuu siltä, että nyt se kulta-aika vihdoin alkaa.

Olen puhunut.

Soturi, Samurai, Johtaja

Valmistumisen lähestyessä ja ihmisten kysellessä mihin oikeastaan valmistun ja mitä tuleva tittelini tarkalleen ottaen pitää sisällään, huomaan usein jättäväni tarkoituksella sanan “esimiestaidot ja johtaminen” pois. Juuri se on alusta asti tuntunut kaikista kaukaisimmalta estenomin osaamis-alueelta. Minäkö muka jonkun esimies? Minä, joka esimerkiksi sairaalamaailmassa edellisessä ammatissani olen tottunut olemaan nokkimisjärjestyksessä kaikkien alimmaisena.

Opiskelujen aikana aihetta on sivuttu ja käsitelty useaan otteeseen monesta näkökulmasta ja opinnot ovat myös sisältäneet esimiestyön harjoittelujakson. Olen tarkkaillut aiempia esimiehiäni, yrittänyt imeä hyviä vaikutteita ja karsia mielestäni huonoja. Mikä voisi siis olla oma lähestymistapani johtajuuteen? Voisinko nähdä koko termin erilaisin silmin?

…………………………………………………………………………………………………………………………………………………………………

Tietosanakirja määrittelee termin johtajuus seuraavasti: ”yksilön kyky motivoida muita etsimään samaa tavoitetta”. Useamassa 2000- luvulla kirjoitetussa johtajuutta käsittelevässä kirjassa sivutaan juuri tätä käsitettä. Johtajan tulee olla valmis laskeutumaan valtaistuimeltaan rahvaan pariin, paremmin sanottuna olemaan osa työyhteisöään, kuta kuinkin tasavertaisena. Yrityksen päämäärä, tavoite ja yhteiset toimintaperiaatteet ovat selvänä ja kirkkaina joka ikisellä organisaatiotasolla ja työntekijällä.

Entä onko johtajalla varaa virheisiin? Saako hän olla humaanin lisäksi inhimillinen ja erehtyväinen? Totuushan on, että jokaisen yrityksen tai instanssin johtaja on kuin kuka tahansa meistä. Sillä erotuksella, että hänellä on ollut visio, päämäärä ja itsevarmuutta. Uskallusta.

Paulo Coelho sai innoituksen kirjaansa “Valon soturi” (Warrior of light), pohtiessaan johtajuuden käsitettä. Mielessään hän muutti sanan ”johtaja” Valon Soturiksi. Coelho kuvailee Valon Soturia seuraavasti*:

(*itse vapaasti käännettynä)


”Valon soturilla on tuike silmissään.

He ovat tässä maailmassa, osana muiden ihmisten elämiä ja aloittavat matkansa ilman reppua ja sandaaleja. He ovat usein pelkureita. He eivät aina toimi oikein.

Valon Soturi kärsii usein turhamaisista asioista, on luonteeltaan pikkumainen ja ajoittain tuntee olevansa kykenemätön kasvamaan. Usein he uskovat olevansa täysin arvottomia ansaitakseen minkäänlaista siunausta tai ihmettä.

Valon Soturi ei aina ole Varma siitä, mitä hän oikein tekee täällä. Usein hän valvoo läpi yön ajatellen, ettei hänen elämällään ole mitään merkitystä.

Jokainen Soturi on pelännyt osallistumista kamppailuun. Jokainen Soturi on joskus menettänyt uskonsa tulevaisuuteen.

Jokainen Valon Soturi on valinnut polun, joka ei ollutkaan häntä varten. Jokainen heistä on tuntenut, ettei ollutkaan Valon Soturi. Jokainen Soturi on joskus epäonnistunut henkisissä velvoitteissaan.

Juuri tämä tekee hänestä Valon Soturin; koska hän on läpikäynyt tämän kaiken eikä kuitenkaan ole menettänyt toivoaan tullakseen paremmaksi, kuin oli.

Tästä syystä he ovat Valon Sotureita. Koska he tekevät virheitä. Koska he ihmettelevät. Koska he etsivät syytä – ja takuuvarmasti löytävät sen”.

…………………………………………………………………………………………………………………………………………………………………..

Sivusto hyvejohtajuus.fi, jota viime aikoina olen selaillut paljolti, tarjoaa helposti lähestyttäviä ja kannustavia tekstejä humaanimpaan johtajuuteen liittyen. Juuri kyseisen kaltaisia taitoja tahtoisin omaksua omaan esimiehen työkalupakkiini.

Eräässä ko. sivun blogitekstissä kerrotaan Fordin toimitusjohtajasta Alan Mulallysta. Hän mainitsee omaksi johtajan vahvuuksikseen muun muassa sen tiedostamisen, miltä ihmisistä tuntuu. Ja kuinka hän sitten kykeni näihin tunteisiin vaikuttamaan? Hän antoi alaisilleen säännöllisesti arvostusta. Kiitti heitä usein. Etsi asioita, joita juhlia. Kohteli työntekijöitään kunnioittavasti. Hänen näkemyksensä oli, että olemme täällä arvostamassa toisiamme ja nauttimassa matkasta lopputuloksesta riippumatta.

Seuraava syvempää paneutumista vaativa kirja olisi varmasti Bill Diffenderffer’in ”The Samurai Leader”, johon viitataan myös Leena Kurjen ja M.Suutarisen ”Machiavellista samuraihin – Kohti innostavaa johtajuutta”- kirjassa. Niin sanottu Samurai Johtaja sitoutuu noudattamaan työssään tietynlaista Samurai koodia riippumatta kohtaamistaan haasteista ja esteistä. Hän osoittaa kaikissa tilanteissa suoruutta, kunniaa, rehellisyyttä, rohkeutta, myötäelämistä, lojaalisuutta, kohteliaisuutta ja itsekontrollia. Koodi kuulemma todella toimii, sillä sen kaikki elementit tukevat toisiaan. Samuraikoodi myös poistaa pelon. Samurai Johtaja kykenee näkemään asiat selvästi ja objektiivisesti ja luovasti, avoimen, aktiivisen ja näkemyksellisen älyn avulla.

Mikä yhdistää Valon Soturia ja Samurai Johtajaa? Itsekunnioitus ja kyky kunnioittaa toisia. Itsevarmuus, joka heijastuu kykynä ohjata muita- kohti yhteisiä tavoitteita. Maanläheisyys, herkkyys ja läsnäolo. Auktoriteettia ei saavuteta jakelemalla käskyjä johtajan manttelilta, vaan näyttämällä esimerkkiä.

Näiden ajatusten myötä on helpompaa lähteä etsimään omaa Soturin, Johtajan, polkuaan.


- Minttu