Facebook verhoaa julkaisusi suurelta yleisöltä – mitä seuraavaksi?

Facebook on jo vuosien ajan ollut sekä pienten että suurten yritysten pääasiallinen markkinointikanava sosiaalisessa mediassa. Facebookin suosio räjähti käsiin Suomessa vuonna 2007, jolloin miljoonia käyttäjiä liittyi palveluun. Myöhemmin myös yrityssivujen perustaminen markkinointitarkoituksiin on ollut Facebookissa mahdollista, ja tähän asti se on ollut ilmaista. Päivitysten, kuvien ja videoiden julkaisu yrityssivun aikajanalla on ollut ilmaista. Ainoita maksullisia palveluja yritysmaailman Facebookissa ovat olleet maksetut mainokset, joita pyörii sivun oikeassa laidassa sekä uutisvirrassa. Nyt Facebook tekee kaikesta tehokkaasta markkinoinnista maksullista. 

Luotettavien lähteiden mukaan Facebook lopettaa lähiaikoina ilmaisten yrityssivujen tarjoamisen käyttäjille. Tämä tapahtuu siten, että itse sivun perustaminen ei periaatteessa maksa mitään, mutta julkaisunsa näkyville saaminen puolestaan maksaa. Tähän asti sivut ovat voineet julkaista kaiken materiaalin ilmaiseksi joka ikisen tykkääjänsä nähtäville. Muutoksen tultua voimaan, julkaisujen yleisö leikkautuu 1-2 prosenttiin tykkääjien yhteismäärästä. Itse ylläpidän Avon Cosmetics Finlandin Facebook-sivua, jota käytän esimerkkinä yrityssivusta artikkelissani. Olen muutaman vuoden aikana onnistunut kovalla työnteolla hankkimaan Avonin Facebook-sivulle 8200 tykkääjää. Tällainen yleisö on melko tuntemattomalle suoramyyntimerkille elintärkeä, sillä koko yrityksellä on Suomessa yhteensä vain joitakin tuhansia aktiivisia asiakkaita. Käytännössä Facebookin suunnittelema leikkaus tarkoittaa sitä, että päivittäin julkaisemistani postauksista jatkossa korkeintaan 1600 saavuttaa tykkääjät eli kohdeyleisön. Erinäisten tutkimusten valossa häviävän pieni joukko tästä 1600:sta kiinnittää julkaisuihin minkäänlaista huomiota, tai lukeutuu edes potentiaalisiin asiakkaisiin.

Muita suosittuja sosiaalisen median markkinointikanavia yrityksille ovat esimerkiksi Instagram, Twitter, Pinterest, Weheartit, Tumblr ja YouTube. Edellämainituista kaikki muut ovat pitäneet ilmaisen linjan, paitsi YouTube osoittaa myös jo merkkejä muutoksesta. Videoiden alkuun lisätyt pakolliset mainospätkät kasvattavat mediajätin tilipussia mukavasti, ja katsojan on pakko kiinnittää huomiota mainokseen ainakin vaaditut 5 sekuntia. Tällöin vähintään tuotteen kuva ja logo palavat kiinni katsojan verkkokalvoille, vaikka mainos klikattaisiin pois heti kun mahdollista. Tämä vaikuttaa kuluttajien ostopäätöksiin alitajuisesti.

Yritysten markkinoinnin maksullistaminen pitkähkön ilmaisen ajanjakson jälkeen on kaikesta huolimatta nerokasta. Yritykset alkavat olla riippuvaisia tykkääjistään ja sosiaalisesta mediasta, monelle yritykselle siitä on tullut elintärkeä markkinointi- ja tiedotuskanava. Facebook, YouTube ja muut mainitut ovat bisneksiä, eivät hyväntekeväisyyttä, joten luonnollisesti ne pyrkivät tällä edistyneellä suunnitelmalla mahdollisimman suuriin liikevoittoihin. Isoille yrityksille vaiva ei liene kovin suuri, sillä esimerkiksi kauneusjätti L’Oréalin 7 miljoonasta tykkääjästä 2% on jo paljon. Selvää on myös se, että suurilla yrityksillä on varaa maksaa mainonnastaan sosiaalisessa mediassa samoin kuten missä tahansa muussa mediassa. Suurin haitta tästä muutoksesta on siis pienille ja aloitteleville yrityksille, joilla ei ole varaa maksaa sosiaalisen median markkinointikuluja. Tai jos varaa on, valitettavasti julkaisujen laatu tai kattavuus ei aina takaa maksettujenkaan mainosten tehoa, jolloin rahaa menee kankkulan kaivoon.

Joten mitä pienet yritykset aikovat tehdä sosiaalisen markkinoinnin suhteen? Onko mahdollista vapautua somemarkkinoinnin kahleista ja vihdoinkin keksiä jotain ihan uutta?

Jos jollakin on ideoita tai kommentoitavaa, kuulisin niitä mielelläni. :)

-          - Katja Parkkinen

Elinikäisen kehittymisen avaintaidot

Jokainen NKAHOS11 – ryhmäläinen varmasti muistaa hyvinkin elävästi ensimmäisen vuoden hämmennyksen Turun Ammattikorkeakoulussa -meitä ei opetettu lainkaan! Ainakin minä ihmettelin alkuun suuresti, kun meillä ei ollutkaan luentoja päivästä toiseen niin kuin ammattikorkeakoulussa kuuluu olla; ja missä kaikki tylsät tenttikirjat, joista pitää opetella ulkoa ties mitä pieniä yksityiskohtia jotta ansaitsee hyvän kurssiarvosanan? Tällaista emme ole kokeneet juuri lainakaan koko estenomiopintojen aikana. Saimmekin jotain paljon parempaa.

En ollut koskaan kuullutkaan käsitteestä innovaatiopedagogiikka ennen näihin opintoihin ryhtymistä. Nyt, vajaa kolme vuotta myöhemmin tekniikka on tullut hyvinkin tutuksi ja alan ymmärtämään sen antamia mahdollisuuksia ja hyötyjä. Se, että opettajat eivät kaada saavi kaupalla uutta informaatiota meidän niskaamme luennoilla ja oppitunneilla, vaan ”joudumme” itse hakemaan tietoa erilaisten tutkivien tehtävien ja projektien kautta, on huomattavasti järkevämpää ja kestävämpää. Minulla ainakin syvimpään juurtuneet oppimiskokemukset ovat liittyneet johonkin, mitä olen itse saanut aikaan, eikä siihen, mitä joku toinen on minulle paasannut luokan edessä. Niin kuin sitä sanotaan: tekemällä oppii – ja virheistä myös.

Oikeastaan innovaatiopedagogiikan syvin olemus avautui minulle vasta viimeisinä viikkoina luokkamme treeneissä. Mihin tämä erilainen oppimistekniikka oikein loppujen lopuksi tähtää? Siihen, että oppiminen ja kehittyminen eivät loppuisi sillä samalla sekunnilla kun laitamme koulun oven perässämme kiinni tutkintotodistus kädessämme. Siihen, että meihin olisi viimeisien vuosien aikana juurtunut innovaatiopedagogiikan vaatima omatoimisuus ja tiedonjano niin syvälle, että jatkamme sitä itsestään myös opintojen ollessa ohi. Suhteellisen vapaat kädet koota itseä kiinnostava lukuohjelma ja vapaus valita mistä tuottaa pakkopullat ovat ohjanneet meitä vaivihkaa elinikäisen kehittymisen avainten luo. Meihin on jatkuvasti yritetty juurruttaa uusia tapoja, joista emme pääse irti, vaan jatkamme samalla tiellä myös opintojen ollessa menneisyyttä. Innovaatiopedagogiikan vuoksi meidän normaaliin arkeen kuuluu lukea paljon erilaisia kirjoja ja pitää itsemme ajan hermoilla tässä hyvinkin muuttuvassa alassa, meille on myös tavallista purkaa ajatuksiamme ja oivalluksiamme jotenkin konkreettisesti, oli keinona sitten blogiteksti, video tai vaikkapa runo. Tätä meidän arkemme kuuluisi sisältää yhtä automaattisesti kuin vaikkapa syöminen.

Mutta. Sitten tulee tämä kaamea mutta – sana, joka kumoaa kaiken edellä mainitun.. Olen nyt itse ollut reilu pari kuukautta ”omillani”. Olen siis muuttanut opiskelupaikkakunnalta pois, jäljellä enää opinnäytteen tekeminen. Mitä onkaan tapahtunut tässä ajassa? – Suoraan sanottuna ei mitään! Kuinka voinkaan olla näin paikoilleen jämähtänyt. Minä – joka liputan innovaatiopedagogiikan puolesta henkeen ja vereen, ja jonka suurin pelko on ollut opiskeluiden jälkeen kehittymättömyys?!? Löydän itseni vain keksimästä hyviä tekosyitä miksi en tänäänKÄÄN ota kirjaa käteeni tai tutkiskele uusia tuulia netin ihmeellisestä maailmasta. Ihminen on käsittämättömän laiska. Ja äärimmäisen hyvä keksimään tekosyitä! Uskon silti vakaasti siihen, että kun edes tiedostan nämä asiat ja soimaan itseäni saamattomuudesta, niin peli ei ole vielä (ainakaan täysin) menetetty. Ja olen ainakin saanut hyvät valmiudet kehittymiseen oma-aloitteisesti, tiedän mistä aloitan ja mitä teen kun vain saan itseäni niskasta kiinni. 

Olen erittäin tyytyväinen viimeisien vuosien opetukseen (tai sen puuttumiseen). Meille kaikille on annettu kaikista parhaimmat avaimet elinikäiseen kehittymiseen. Jokaisen on vain päätettävä kuinka näitä avaimia hoitaa ja mihin niitä käyttää. Ne ovat kuitenkin sinulle ja minulle annettu, eikä niitä voi kukaan enää ottaa pois.

-Mammu